SOITA AUTTAJILLE 2,00€/min + pvm.

Maailma on kaunis

Olin Lapissa muutama viikko sitten. Tunturin kylkeä kiivetessäni tulivat tuon vanhan laulun sävel ja sanat mieleeni ja alkoivat soimaan. Siinä upean luonnon keskellä en voinut olla tuntematta liikutusta. ”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Ja mielen vapaus.”

Koin tuona hetkenä aivan käsittämätöntä kiitollisuutta. Ajattelin omaa elämääni ja niitä asioita, jotka saavat sydämeni soimaan ja sieluni lentämään. Ja mieleeni nousi niitä oman elämäni käännekohtia, haavoja ja oivalluksia, joiden kautta olen saanut askel askeleelta ottaa eheytymisen ja vapautumisen energiaa vastaan. Muistin, miten tiukassa on ollut ajatukseni siitä, että onnellisuus ja levollisuus tulisivat siitä, että menemme elämässämme eteenpäin, kasvamme ja kehitymme. Että henkinen kasvu tarkoittaa tiedon kasvamista. Että opimme uusia asioita, kasvatamme tietoisuuttamme lukemalla ja käymällä erilaisilla kursseilla. Viisastumme niin, että meillä on vastauksia kysymyksiin, että ymmärrämme paremmin? Mitä mieltä olet?

Itselleni tuo ajatusmalli oli aiemmin hyvin olennainen osa elämääni. Olin tilassa, jota voisi kutsua tiedonjanoksi, ja minulla oli kova tarve ymmärtää kaikkea. Ajattelin, että vapaudun kun tiedän tarpeeksi. Istuin enkeli -illoissa, kävin meedioilla, opiskelin ja luin. Imin asioita toisista ihmisistä, kirjoista, ohjelmista ja monesti vailla mitään suodatinta. Se mikä oli pielessä, oli oma asenteeni. Olin luovuttanut oman tahtoni liiaksi itseni ulkopuolelle ja uskonut, että mitä ”enemmäksi” tulen, mitä enemmän tiedän ”totuuksia” sitä lähemmäs pääsen sellaista totuutta joka olisi kollektiivinen ja johon koko maailmankaikkeus perustuu. Että sen kaiken kautta löytäisin vapauden, onnellisuuden, levollisuuden. Ihmettelin silloin sitä, miksi mikään ei koskaan riittänyt. Aina tuli eteen uusia tilanteita, ihmisiä, asioita, kirjoituksia, joiden kautta huomasin miten paljon minulla olisi vielä opittavaa. Miten paljon ymmärrettävää. Väsyin. Koin riittämättömyyttä ja itsetuntoni oli huono. Koin itseni jopa tyhmäksi ja äärimmäisen epävarmaksi. Pidin muiden matkaa paljon arvokkaampana ja ”osaamista” täydempänä. Romahdin välillä niin, että kehoni alkoi oireilemaan ja kaikki aikani meni siihen, että ylipäätään selvisin päivästä toiseen. Olin tyytymätön, malttamaton.

Tuon prosessin aikana ja jälkeen elämäni yksinkertaistui pakon sanelemana. Minut pysäytettiin itseni äärelle. Aloin pikkuhiljaa oivaltamaan vanhaa vertausta sipulin kuorimisesta. Ymmärsin, että minussa on kerrostumia. Menneiden aikojen kasaumia, koodattuja ajatusmalleja ja tunnetiloja. Konkreettisesti koin, että minulla on asioita ”selkärangassani” joita toistan ja toistan automaatiolla ja joiden päälle olin rakentanut uutta tietoisuutta tavalla, joka ei ollut omaani. Sipulia kuoriessa monesti itkettää. Niin kävi minullekin. Oli aikoja jolloin vain itkin ja itkin samalla kun kuorin itsestäni näitä vanhoja kerrostumia, jotka estivät minua ymmärtämästä, mitä on todellinen mielen vapaus. Mitä on minun mieleni vapaus. Mitä on oikeasti se, kun sydän voi laulaa juuri niin kuin se haluaa. Ymmärsin, että vain kasvamalla pieneksi minusta voi tulla jotain suurta, jotain sellaista, jossa voin ilmentää parasta, kirkkainta minuuttani. Minuutta, jossa voin luottaa omiin sydämeni valintoihini ja vapauttaa mieleni niiltä vankiloilta, joihin olin itse vapaaehtoisesti lukittautunut. Pikkuhiljaa aloitin matkan kohti paljasta, autenttista itseäni. Kohti turvallista ”tyhjyyttä”. Ei ollut enää selkeitä totuuksia, oli vain niitä tuntemuksia, kokemuksia ja ajatuksia joita koin sisälläni. Opin ottamaan ulkoapäin tulevan informaation kiitollisena mutta omaa sydäntäni kuunnellen vastaan. Itseluottamukseni kasvoi. Ei ollut enää ehdottomuuksia, ei jyrkkiä mielipiteitä eikä ajatuksia siitä, että tämä on oikein ja tämä väärin. Ymmärsin, etten voi ymmärtää kaikkea eikä se ole tarpeenkaan. Ja oivalsin, että jokaisella ihmisellä on se oma totuutensa, jota seuraamalla voi saavuttaa olotilan, jota voidaan mielenrauhaksi kutsua.

”On vapautta istua iltaa yksinänsä
ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä
ja elää elämäänsä.” -Vexi Salmi

Teksti: Minna Mäkelä

Vastaa