SOITA AUTTAJILLE 2,00€/min + pvm.

Astrologinen viikko 47 – Kuplat vai tuplat?

Viikko alkaa Merkuriuksen perääntymisen aiheuttamien sekaannusten merkeissä. Merkuriuksen ollessa Neptunuksen kanssa edelleen haasteellisessa kulmassa, on suositeltavaa kaikenlaisten sopimusten huolellinen tarkistaminen, sillä mahdollisuus tulla huijatuksi on olemassa.

Omat tavoitteet ja päämäärät voivat olla epäselviä ja hieman hakusessa. Myös liikenteessä ja tiedonkulussa voi olla erinäisiä mutkia ja tökkimistä, mutta paras apu näihin ongelmiin on oma suhtautuminen rauhaisasti ja hermoilematta. Uranuksen ja Venuksen välillä on edelleen haasteellinen kulma, joka tarkentaa ja täsmentää omia rakkauden ja hyvänolon rajoja ja sitä rajoittavia tekijöitä. Myös Venuksen haasteellinen kulma noususolmun kanssa tukee tätä. Ideaalista olisi löytää oma tapa nauttia elämästä. Myös rakastaa omaa elämäänsä ja siihen liittyviä ihmisiä omalla tavalla, ei uhrautuen toisten hyväksi omaa hyvinvointia vastaan tai toisia hyväksikäyttäen.

Uranuksen ja Chironin kvinkunssi suosii ajallisesti suuria muutoksia sekä epätavallisia ratkaisuja ja ajattelumalleja. Myös Chironin ja Jupiterin pehmeä kulma antaa mahdollisuuden suureen oivallukseen, mystisen tiedon avautumiseen ja käyttöönottamiseen, jota myös Jupiterin ja noususolmun kolmio vahvistaa. Marsin ja Jupiterin välinen haasteellinen kulma muistuttaa, että yritä pitää itsesi maan tasalla. Älä ala kuvitella itsestäsi liikoja ja syyllisty turhaan tärkeilyyn. Myös tietynlainen itsearviointi oman jaksamisen kanssa kannattaa pitää mielessä; toiminnan ja levon balanssi.

21.11. Jupiter lähestyy yhtymään viimeisillä skorpionin asteilla olevaa Aurinkoa, jolloin optimistisuus, elämänilo ja vahva henkisen kasvun mahdollisuus lupaa kaikille hyvää. Vaikkakin tämä parivaljakko on haasteellisessa kulmassa Marsiin, jolloin ylioptimistisuus ja tietynlainen itsensä nostaminen jalustalle voi olla vaarana. Marsin ja Saturnuksen välinen sekstiili palkistee oikeista, sydämestä käsin tehdyistä valinnoista ja ratkaisuista. Ilolla tehdyt velvollisuudet ja suoritukset palkitaan tällä ajanjaksolla ruhtinaallisesti, sillä tällä ajanjaksolla saat varmuuden niistä asioista, jotka on sinulle tarkoitettu.

22.11. Aurinko siirtyy jousimiehen merkkiin, ja kevyt yhtymä jousimiehen hallitsijaan, Jupiteriin, tarkentuu. Menestyksen mahdollisuus on olemassa kaikilla osa-alueilla. Tietynlainen kurinalaisuus voi olla paikallaan, sillä tässä on mahdollisuus olla liian optimistinen ja harkitsematon, koska on halu tehdä päätöksiä sydämellä ja tunteella, eikä aivoilla.

23.11. klo 07:39 on täysikuu kaksosten merkissä, jolloin Kuu on oppositiossa perääntyvään Merkuriukseen, kaksosten planeettaan. Täysikuu vahvistaa ja kirkastaa kaksosten merkissä ailahtavaisuutta, muutoksen halua ja tunteiden heilahtelua. Merkuriuksen kanssa oppositiossa oleva Kuu tekee ihmisestä on-off tyypin tunnetasolla, sillä pää sanoo toista kuin tunne ja päinvastoin, joten tälläisenä hetkenä voi olla herkkähipiäisiä ja mielensäpahoittajia liikkeellä. Lupaukset ja sopimukset kannattaa jättää suosiolla parempaan aikaan, sillä tällä ajanjaksolla kaikenlaiset lupaukset voivat olla vain pelkkää höpinää. Itsekään ei kannata lupailla mitään sellaista, jota ei jatkossa pysty varmuudella pitämään.

Merkurius on neliössä Marsin kanssa ja neliössä Neptunuksen kanssa, jolloin väärinkäsitysten summa kasvaa ja tietynlainen huijatuksi tulemisen mahdollisuus on olemassa. Myös kiihkeä sanailu kuuluu kuvioon. Liikentessä hätäily ja pienestä ärsyyntyminen voi aiheuttaa riskejä. Kuu on kolmiossa Chironin ja noususolmun kanssa, jolloin annetaan voimakas mahdollisuus löytää tasapaino omien tunteiden kanssa. Korkeamman itsetietoisuuden löytyminen on mahdollista. Kvinkunssi Uranuksen kanssa tuo mahdollisuuden epätavalliseen ja muuttuvaan tunteiden käsittelyyn ja purkautumiseen.

Mars on neliössä Kuuhun ja Aurinkoon, jolloin erergiaa tekemiseen on vaikka muille jakaa. Ehkä liikaakin, jolloin myös ärsyyntymiskynnys madaltuu ja voi tulla suuttumuksia pienestäkin vastoinkäymisestä. Kuun ja Marsin neliö vie tunne-elämän kiehusmispisteeseen, jolloin tunteet voivat olla ailahtelevia tai jopa lapsellisia. Myös tapaturma-alttius on olemassa tässä aspektissa. Auringon ja Marsin neliön tuoma ylimääräinen energiapaukku suosii urheilemista ja se auttaa myös ärsyyntymisen ja turhautumisen tunteisiin.

25.11. Jupiterin ja Auringon yhtymä tarkentuu jousimiehen merkissä, jolloin menestyksen mahdollisuus on olemassa kaikilla elämän osa-alueilla. Optimistinen ajattelu, ajattelun ja mielen laajentaminen sekä elämästä nauttiminen on nyt mahdollista. Onnenpotkuja on luvassa jos planeetat osuvat sopivasti omalle kartalle. Mahdollisuus ”onneen” on, mutta muista myös, että tämä ajankohta voi tehdä myös liian optimistiseksi ja rohkeaksi. Jos päätöksiä tehdään liialla tunteella, unohtuu järjen käyttö. Tämän parin ollessa haasteellisessa kulmassa Marsin kanssa, on vaarana liioittelemisen halu ja itsensä tärkeily tai liiallinen itsevarmuus.

Merkurius on myös tulossa yhtymään tähän parivaljakkoon 26.11., jolloin kaikenlainen kirjoittamiseen, informaation välittämiseen, matkustamiseen ja sopimusten tekoon liittyvä helpottuu ja alkaa sujua. Myös uusien asioiden tai tiedon opiskelu on ajankohtaista. Ajatusten selkiintyminen ja järjen käyttö tulee helpommaksi, jolloin väärinkäsitykset ja kinastelut voi ohittaa ja oma ärsyyntyminenkin on mahdollista voittaa positiiviseksi energiaksi.

Kati Keskinen

mm
Kirjoittajasta

Näkijä, Intuitiivinen tulkitsija, Astrologi, Regressiohoitaja

Vastaa