SOITA AUTTAJILLE 2,00€/min + pvm.

Kun läheinen on alkoholisti

Hyvä ruoka ja viini kuuluvat yhteen. Lasillinen tai kaksi rentouttaa. Kun muutkin ottavat. Yksi juo suruun. Toinen juo iloon. Syitä alkoholin juomiseen tai siitä nauttimiseen on monia, niin kuin on ihmisiäkin. Toiset tietävät rajansa, toiset eivät – alkoholin juominen saattaa kasvaa salakavalasti. Alkoholi on valitettavasti pilannut monta elämää, ei vain alkoholistin itsensä, vaan myös hänen läheisensä.

Alkoholistille on tarjolla monenlaista apua, jos hän vain on valmis vastaanottamaan apukeinoja. Mutta niin kauan kuin hän itse ei myönnä olevansa alkoholisti tai sitä, että alkoholi on hänelle ongelma, ei hän ole myöskään valmis pistämään itseään likoon parantuakseen. Myös alkoholistin läheisille on tarjolla erilaista apua. Aina ei kuitenkaan ole niin helppoa etsiä itselleen apua, tai avautua siitä, että läheinen on alkoholisti.

kelluva-pullo

Puhu.

Olen itsekin kokenut hyvin läheltä sen, kun läheinen juo. Yritin auttaa läheistäni kaikin tavoin, mutta tilanne ei tietenkään muuttunut paremmaksi vaan paheni pikkuhiljaa. Pidin kaiken sisälläni, en voinut kertoa kenellekään. Voin itsekin huonosti – olin kuin viulunkieli, joka katkeaa pian. Sitten sain avattua suutani, ja kerrottua asiasta muutamalle silloiselle työkaverilleni. Ja se helpotti! Minun ei tarvinnut enää pitää kaikkea sisälläni.

Mikäli mahdollista, keskustele myös alkoholiongelmasta kärsivän läheisesi kanssa. Kerro hänelle, mitä koet ja tunnet. Ole rehellinen. Valitettavasti hyvin usein toinen osapuoli ei halua kuunnella sinua, hän kokee sinun nalkuttavan tai lupaa parantaa tapansa, tarkoittamatta sitä tai pystymättä muuttumaan tai ottamaan apua vastaan. Pyydä, jos joku teille yhteinen ystävä, tuttu tai joku puolueeton osapuoli voisi keskustella yhdessä kanssanne – tai läheisesi kanssa. Monesti tutun sana painaa enemmän kuin puolison.

Mieti, miltä haluat oman tulevaisuutesi näyttävän?

Jaksatko elämää alkoholistin kanssa? Jaksatko elää siinä epävarmuudessa? Alkoholisti saattaa selvinpäin olla kuin enkeli, mutta kun hän on ottanut pisaran alkoholia, on se menoa. Se saattaa tietää pitkiäkin ryyppyputkia, kun krapulaista oloa pitää kohentaa alkoholilla. Hän saattaa alkaa valehdella päin naamaa, kiristää tekevänsä jotain ikävää, mikäli et anna hänelle alkoholia tai rahaa alkoholiin. Kuinka pitkälle jaksat mennä? Huomasin itse, että herkistyin niin, että tiedostin heti kun alkoholisti valehteli minulle. Tiedostin myös sen, kun hän oli huonoilla teillä, ja osasin etsiä hänen alkoholikätkönsä. Alkoholisti huijaa läheisiään, mutta myös itseään.

Ymmärsin sen, ettei tilanne tulisi muuttumaan, joten päädyimme silloisen mieheni kanssa avioeroon kaikessa ystävyydessä. Oma oloni helpottui huomattavasti, en ollut enää kireä, vaikka taloudellisesti tilanne muuttuikin tiukemmaksi. Valitettavasti tilanne jatkui ex-mieheni osalta samoissa nestemäisissä merkeissä. Kahta menetettyä työpaikkaa ja yhtä avioliittoa myöhemmin, hän totesi itsellään olevan ongelman, ja haki apua. Hän oli motivoitunut, ja on ilokseni ollut jo vuosikausia kuivilla. Olen onnellinen hänen puolestaan, sillä hän on löytänyt myös uuden perheen itselleen.

Hae apua.

Etsi apua itsellesi, jos et enää jaksa elää alkoholisti-läheisen kanssa. Jos sinulla ei ole lähellä ketään henkilöä, jonka kanssa voisit puhua ja avautua kokemastasi, soita vaikka Kuudes Aisti Auttajiin, jossa voit puhua anonyymisti tilanteestasi. Älä varastoi negatiivisia tunteita itseesi – puhuminen auttaa, se vapauttaa ja on ensi askel eteenpäin. Ole rohkea, sinä itse päätät, miltä tulevaisuutesi näyttää.

Alkoholismi yllättää monet. Kaikki eivät tahdo uskoa, että joku heidän tuttavansa olisi alkoholisti. Kaikki saattaa näyttää päälle päin hyvälle, mutta ei ole sitä. Mikäli joku henkilö avautuu sinulle läheisensä alkoholismista, kuuntele ja ole hänelle tukena, älä epäile!

mm
Kirjoittajasta

Meedio, Reinkarnaatioterapeutti, Henkiparantaja

Vastaa