SOITA AUTTAJILLE 2,00€/min + pvm.

Kaikesta voi selviytyä – lue kuinka se tapahtuu

Ihmiseloon kuuluu kärsimys. Aika ajoin joudumme luopumaan läheisistämme, menetämme terveytemme, uuvumme toimintakyvyttömiksi tai kohtaamme muita äkillisiä, ihmeellisiä ja järkyttäviä tilanteita. Psyykkinen tasapainomme horjahtaa, elämäntarinamme katkeaa. Yhtäkkiä mikään ei ole niin kuin ennen. Matka toipumiseen on kuitenkin jokaisen ulottuvilla.


Se, kuinka pääsemme takaisin tasapainoon, riippuu siitä, miten kohtaamme elämäntarinamme murroskohdat. Kun hyväksymme riippuvuutemme toisista ihmisistä ja löydämme sisäisen tarvitsijamme, voimme alkaa toipua. Matkanteko kohti toipumista on suloista, sillä olemisen syvin riemu ja ykseys löytyvät yhteydessä toisiin ihmisiin.

Oman tarinan tarkastelu

Elämäntarinan tarkastelu eheyttää. Joskus tarinaan tulee murtumakohta; jotain äkillistä ja järkyttävää tapahtuu. Silloin voimme järkyttyä niin, että tapahtuma ylittää käsityskykymme. Haastavimmissa tilanteissa aiemmin rakentamamme elämäntarina katkeaa.

Murroskohta voi olla lähimmäisen kuolema tai sairastuminen. Saatamme sairastua itse vakavasti ja menettää toimintakykyämme – joskus kertarysäyksellä, joskus pikkuhiljaa etenevästi. Mikäli menetämme työkykymme, on arki ja identiteettimme rakennettava uudelleen.

Kun elämäntarina katkeaa, emme pääse eteenpäin omin avuin. Vasta silloin, kun antaudumme kannateltaviksi, voimme eheytyä. Trauma tai uupuminen romahduttaa sellaisen psyyken rakennelman, jonka varassa ei voi elää. Usein siihen liittyy uskomuksia yksilön kaikkivoipaisuudesta; jokainen on oman onnensa seppä, onnettomuudet ovat ansaittuja tai epäonnistuminen tarkoittaa liian vähäistä ponnistusta tai yrittämistä. Tällaisen rakennelman sortumisessa piilee elämäntarinan katkeamisen siunaus.

Eheyttävä kannateltavana oleminen edellyttää, että kannattelijoita on saatavillamme. Meistä jokainen voi olla lähimmäisen kannattelija, kuuntelija, viereen pysähtyvä ystävä.

Yksilömyytti sairastuttaa, sillä olemme riippuvaisia toisistamme

Yksilömyytti on epäinhimillinen ja sairastuttava. Uushenkiseen ajatteluun on kätketty uskomus siitä, että kaikki löytyy ihmisen sisältä. Jos uskomme tähän hetkellä, jolloin elämäntarina katkeaa, olemme umpikujassa. Ahdinko on valtava.

Luomme todellisuuttamme ja elämme aina suhteessa toisiin ihmisiin. Olemme monitahoisissa riippuvuussuhteissa toinen toisiimme. Ikävä kyllä kulttuurissamme rehottava yksilömyytti hämärtää tätä inhimillistä perusasiaa. Pystymme kuitenkin muuttamaan kulttuuriamme hetki kerrallaan, kun kohtaamme elämässämme olevat ja piipahtavat ihmiset aidosti, välittäen ja kuunnellen. Jokainen voi kantaa lähimmäisensä taakkaa.

Pääsemme lepoon, kun suostumme olemaan sidoksissa rakastaviin toisiin ihmisiin. Meidän on pystyttävä raivaamaan tie sisäiseen tarvitsijaamme, joka odottaa rakkautta, hyväksyntää ja lohdutusta. Kun pieni, sisällämme oleva tarvitsija tulee toisten ihmisten läsnäolossa rakastetuksi, ravituksi, rohkaistuksi ja lohdutetuksi, voi elämäntarinamme jatko alkaa rakentua uudelleen. Pääsemme erillisyydestä yhteyteen – kuin kotiin palatessamme. Tässä toipumisprosessissa toiset ihmiset ovat avainasemassa.

Sisäisyyteemme kirjattu kasvusuunnitelma

Ihmispsyykeen on kirjoitettu pyrkimys kasvuun. Kurotamme mielen tasolla kohti uusiutumista paitsi ihmislajina, myös yksilön psyykkisessä kehityksessä. Kasvamisemme tapahtuu dynaamisten jännitteiden kautta. Yksi tärkeimmistä uusiutumisen poluista on se närettynyt ja kivinen kinttutaival, joka johtaa sisäisen tarvitsijamme kohtaamiseen.

Kun tulemme hylätyiksi tai torjutuiksi, jäämme ulkopuolelle ja koemme yksinäisyyttä. Kokemus pakottaa meidät uusien toimintatapojen etsimiseen ja johdattaa kehittymään. Vasta sitten, kun sisäiset kokemuksemme saavat tulla todellisiksi, uusiudumme. Se, kuinka pystymme kohtaamaan elämäntarinamme kipeimmät kohdat, vaikuttaa vahvasti siihen, kuinka selviydymme.

Sinä selviydyt

Meillä kaikilla on mahdollisuus selviytyä elämäntarinan murroskohdista. Toivoa on, vaikkei sitä aina näy. Kulkemalla syvälle sisäämme löydämme tien, jonka voimme näyttää kanssakulkijoillemme. Se tie vie sisäisen tarvitsijan luo. Kun unohdamme onnellisuuden myytin ja yksilömyytin, pystymme kohtaamaan inhimillisyyden aidommin. Ymmärrämme, että kärsimys kuuluu elämään. Kärsimykseen kytkeytyy koko joukko ihmiskokemusten kipeimpiä tunteita.

Havaitsemme, että jokainen tarvitsee toisia ihmisiä. Voimme alkaa jakaa taakkaamme, ja ottaa lähimmäisten taakkoja kannettaviksemme. Pysähtyminen, toisen ihmisen kuuntelu, kosketus ja vierelle jääminen ovat avaimia, joilla eheytymistä estäviä lukkoja voi avata. Samalla tavalla avaimiksi käyvät turvallisille toisille puhuminen, aito ja rehellinen sisäisen tarvitsijan kuvaaminen. Yhteydessä muihin saamme ravita ja tulla ravituiksi, olemisen syvin riemu ja ykseys löytyvät kohtaamisista.

Haavoitumme, murrumme, koemme katkeavamme. Tie vanhaan on poikki, tietä uuteen ei näy. Silta menneen ja tulevan väliin on rakennettava kuin tyhjästä, päivä ja hetki kerrallaan. Paljastaessamme sisimpämme meitä hoitaville, turvallisille ja luotettaville läheisillemme, silta alkaa rakentua. Prosessi eheyttää, selviydymme. Sillan rakentaminen on suloista.

Satu Ilta

Kirjoitus on saanut innoitusta seuraavasta teoksesta: Kaisa Kuurne & Simo Kuurne 2018. Sisäisen orvon viisaus. Kuinka löydän kotiin. Basam Books.

Vastaa