SOITA AUTTAJILLE 2,00€/min + pvm.

Energiatasot nousuun – viisi vinkkiä arkipäivääsi

Tuntuuko siltä, että aamuisin tekisi mieli vain jäädä sänkyyn makaamaan? Aurinko piristää mieltä, mutta energiat eivät tahdo enää työpäivän jälkeen riittää mihinkään muuhun. Mielessä pyörivät kaikki tekemättömät työt, ja se masentaa entisestään. Uni ei tule helposti tai se on katkonaista. Aamulla olet väsynyt, ja sama meno jatkuu. Oletko stressaantunut ja kiireinen töissä? Kannatko työt mukanasi kotiin? Vai stressaako ainainen rahapula tai työttömyys?

1. Hengitä syvään sisään ja ulos!

Me ihmiset reagoimme stressiin ja kiireeseen eri tavoin, osalle pieni stressi on hyvä asia. Kun on hiljaista, ei tahdo saada mitään aikaiseksi. Mutta kun on sopivasti kiirettä, niin saa itsestään enemmän irti. Liika kiire ei tee hyvää kenellekään. Pitäisi tehdä montaa tehtävää samanaikaisesti niin ettei ehdi keskittymään kunnolla oikein mihinkään. Stressi on suurin syy sairauksiin. Kun huomaat, että kiire iskee päälle, älä hosu vaan keskity hetkeksi hengittämään rauhallisesti syvään sisään ja ulos. Kehosi tasapainottuu ja mielesi rauhoittuu, ja ehdit saada työt valmiiksi ajoissa ilman hosumista. Kannattaa kokeilla! Kiireen keskellä unohdamme hengittää kunnolla, aivotkin tarvitsevat happea.

2. Kuuntele kehoasi!

Kehosi tietää mitä se kaipaa – opettele kuuntelemaan kehosi tarpeita. Keho kertoo meille paljon enemmän kuin ymmärrämme. Toisinaan kehomme sairastuu, mutta se on yleensä merkki siitä, että olemme rasittaneet itseämme liikaa, emmekä ole muistaneet huolehtia itsestämme riittävästi.

Mikäli mahdollista rytmitä päivä kehosi tarpeiden mukaan. Älä istu niin paljon vaan liiku enemmän, myös töissä. Jos päiväsi kuluu tietokoneen ääressä, hanki sähköpöytä, jolloin voit tehdä työtäsi myös seisaallaan. Tee ruokailuhetkestä nautinnollinen, vaikka söisit omia eväitä. Älä syö työn lomassa, äläkä hotki ruokaa vaan pureskele kunnolla. Syö vihanneksia, hedelmiä ja marjoja, jätä sokeria vähemmälle. Juo enemmän vettä! Käy työpäivän lomassa happihyppelyllä ulkona.

Jopa 10-15 minuutin lepohetki silmät suljettuina kesken työpäivän auttaa. Jos olet kahvin ystävä, juo sitä ennen kahvia, niin olet virkeä lepohetken jälkeen. Käytä portaita hissin asemesta, ja hyötyliiku.

Energiat liikkeelle

3. Irroita laitteista!

Sinun ei tarvitse olla koko ajan tavoitettavissa. Sovi työnantajan kanssa siitä, vastaatko työajan jälkeen sähköposteihin tai puheluihin. Älä ole kännykän orja. Tarvitseeko sinun heti herätessäsi tarkistaa sähköpostit tai facebook-päivitykset? Mitäpä jos sen sijaan tekisit vaikka tiibetiläisiä riittejä – aloittaisit aamun venytellen ja jooga-asanoita tehden, söisit monipuolisen aamupalan ja sitten vasta tarkistaisit sähköpostisi ja sosiaalisen median päivitykset, ja lähtisit hyvillä mielin töihin? Toki perheellisen aamu ei aina ole niin rauhallinen, mutta jos heräisit vaikka 20-30 minuuttia aikaisemmin niin saisit rauhallisen aamuhetken ihan itsellesi.

Älä vietä ruutuaikaa niin paljon, käy iltasella mieluummin pienellä kävelylenkillä. Nukkumaan mennessä älä mieti tekemättömiä töitä. Mieti paremminkin sitä, mitä kivaa päivän aikana on tapahtunut, mistä voit olla kiitollinen. Keskity sitten hengittämään rauhassa sisään ja ulos. Uni tulee helpommin, etkä heräile keskellä yötä niin usein.

4. Luovu turhasta!

Kotona kannattaa myös katsella ympärilleen, onko siellä sellaisia paikkoja, joihin energiat jäävät jumiin? Onko johonkin kasaantunut turhaa roinaa? Kierrätä, lahjoita ja siivoa turhat tavarat pois. Säilytä vain sellainen, jota oikeasti käytät ja tarvitset. Kodin energioita voi puhdistaa myös polttamalla suitsukkeita tai salviaa, ripottelemalla suolaa huonekalujen päälle, ja imuroimalla sitten huonekalut. Suolalamppu puhdistaa ja luo tunnelmaa. Vesi-imuriin voi lisätä eteerisiä öljytippoja hyvää tuoksua tuomaan tai voit ripotella imuroitavaksi vaikka vähän vaniljasokeria, niin huone tuoksuu imuroinnin jälkeen hyvälle. Jo se, että luovut turhasta tavarasta, järjestelet kotona paikkoja, ja siivoat silloin tällöin, auttaa saamaan kodin energiat liikkeelle.

Päästä irti kaikesta turhasta myös itsessäsi – päästä irti negatiivisista tuntemuksista – peloista ja huolista. Käy läpi negatiiviset tunteet, päästä sitten niistä irti – anna anteeksi menneet itsellesi ja toisille osapuolille. Sinun ei tarvitse hyväksyä toisten tekoja, mutta anteeksiannolla vapautat paljon negatiivista energiaa itsestäsi. Älä säilö huolia ja murheita, älä säilö negatiivisia tuntemuksia kehossasi. Älä kanna toisten murheita, heillä on omat oppiläksynsä. Muista, että se mihin keskityt, se lisääntyy elämässäsi.

5. Anna itsellesi huolenpitoa!

On hyvä olla välillä myös yksin, kaikessa rauhassa omine ajatuksineen. Ihminen palaa helposti loppuun, jos hän vain antaa itsestään koko ajan, saamatta takaisin. Anna silloin itsellesi aikaa, hyvää oloa, rakkautta – tee jotain sellaista, josta saat iloa ja nautintoa. Energiahoitojen avulla voi puhdistaa kehon energiatukoksia. Luonnossa liikkuminen rauhoittaa mieltä ja maadoittaa mukavasti. Jos tunnet olevasi jumissa, puhu läheisillesi, avaudu ajoissa. Jos sinua masentaa, hanki ammattiapua.

Meillä täällä Kuudes Aisti Auttajien joukossa on laaja kirjo ihmisiä erilaisine elämänkokemuksineen ja koulutuksineen – kuuntelemme ja autamme parhaan kykymme mukaan. Älä jää yksin ongelminesi. Joskus jo se että joku kuuntelee, helpottaa.

Katso tällä hetkellä paikalla olevat Auttajat, ole sellaisena kuin olet ja soita meille rohkeasti. Olemme läsnä Sinua varten.

mm
Kirjoittajasta

Meedio, Reinkarnaatioterapeutti, Henkiparantaja
Lue lisää milloin Marjaana on paikalla: Marjaana Kaakinen

Vastaa