SOITA AUTTAJILLE 2,00€/min + pvm.

Kiinnostaa kiviäkin

Sari VihriäläJo pikkutytöstä saakka minua ovat kiehtoneet erilaiset kivet. Muistan keräilleeni niitä taskuihin aina kiinnostavan sattuessa eteen. En voinut ymmärtää miten aikuiset eivät nähneet sitä samaa kauneutta ja ihmeellisyyttä niissä kuten minä.

Tämä mielenkiinto on kulkenut mukanani tähän päivään saakka ja olen innostunut niistä vielä enemmän, mikäli se on mahdollista.

Pöydältäni löytyy aina vuorikristalleja, jotka puhdistavat sekä tasapainoittavat kotini energioita ja torjuvat mahdollisia negatiivisia energioita. Vuorikristalli auttaa minua luottamaan omaan totuuteeni ja olemaan imemättä toisten energioita itseeni ja tämän vuoksi se kulkee usein mukanani. Käytän niitä myös aktivoimaan, voimistamaan ja joskus myös puhdistamaan muita kiviä.

Pöydilläni ja tauluissani on myös luonnonkiviä, jotka ovat puhutelleet minua kulkiessani ulkona. Luonnonkivillä on aivan huikeita energioita eikä niitä pidä missään nimessä pitää korukiviä huonompina. Kivet hoitavat sekä energisoivat ja voit virittää niitä aivan samoin kuin korukiviäkin. Näin talvella kiviä on toki haastava muttei mahdoton löytää muualta kuin kaupasta. Mikäli menet kauppaan valitsemaan omaa kiveäsi, koita olla mahdollisimman avoimin mielin. Katsele, koskettele, kuuntele ja aisti kiven tuomaa energiaa. Tiedät kyllä sisimmässäsi, kun se oikea on kohdallasi.

Kivien säännöllinen puhdistus ja aktivointi on tärkeää, koska niillä on taipumus imeä muita energioita itseensä. Olen kuullut, että ruusukvartsi saattaa jopa haljeta, jos sen puhdistamisesta ei ole huolehdittu. Korukivien puhdistuksessa kannattaa kuitenkin ottaa selvää niiden ominaisuuksista, koska kaikki eivät siedä vettä, valoa, kuumuutta tai naarmuuntuvat helposti. Itselläni on tapana viedä kaikki täydenkuun valoon ja antaa näin kuun ja tuulen hoitaa asian. Kesällä saatan huuhdella kiviäni jossain luonnonvedessä. Puhdistustapoja on vielä paljon paljon enemmänkin mutta nämä olen kokenut itselleni ja kiviystävilleni toimivaksi.

Mikäli et ole vielä kokeillut mitä kivillä on antaa juuri sinulle, tee se nyt. Heittäydy tutkimaan, hämmästelemään ja ihastelemaan sekä anna niille mahdollisuus. Ole utelias elämää kohtaan, näe kaiken kauneus ja voimaannu Ystäväni ♡

Kiitollisuudella,
– Sari

Soita blogin kirjoittajalle: Katso milloin Sari Vihriälä on linjoilla
Kuudes Aisti Puodista voit tilata Sarin kirjallisia tulkintoja tai esimerkiksi kaukoenergiahoidon.

mm
Kirjoittajasta

Energian välittäjä, Näkijä, Henkinen ohjaaja

Vastaa