SOITA AUTTAJILLE 2,00€/min + pvm.

Tutustu henkimaailmaan auttajiin – henkiopas

Marjaana Kaakinen - meedioGordon Smith on kuuluisa skotlantilainen meedio. Hän oli yksi Hay House -kustantamon Mystical Connection Summit’in esiintyjistä aiheenaan henkioppaat. Jokaisella meillä on henkiopas. Gordon puhui henkioppaasta myös suojelevana henkioppaana.

Gordon kertoi kohdanneensa oman henkioppaan jo lapsena, kun hän oli jostain syystä ollut poissa tolaltaan. Henkiopas oli näyttäytynyt pikkutyttönä, mutta hän oli nähnyt, ettei tämä tyttö ollut tavallinen lapsi. Pikkutytön hahmossa ollut henkiopas lohdutti Gordonia, eikä hän pelännyt tätä. Näin olisi voinut tapahtua, jos henkiopas olisi näyttäytynyt isona hahmona, valona tai jossain muussa muodossa. Lasten näkymättömät ystävät voivat siis olla joko henkioppaita tai henkimaailmaan siirtyneitä lapsia.

Se miltä henkiopas näyttää, ei ole merkitystä. Tärkeintä on henkinen olemus. Jotkut näkevät oppaansa enkelinä, tiettynä arkkienkelinä, intiaanina, nunnana, munkkina tai itämaan viisaana. Hänen ei tarvitse olla mikään näistä, mutta näinkin toki voi olla. Gordon kertoi naisesta, joka oli hänen oppilaansa. Nainen kuvitteli oppaansa olevan intiaanin, mutta Gordon näki tämän tavallisena pienenä miehenä. Nainenkin oli tämän miehen huomannut, mutta ei halunnut alkuun hyväksyä tätä oppaakseen, koska hän oli niin kiinnittynyt ajatukseen siitä, että hänen oppaansa on intiaani. Henkiopas ei voi olla kuollut sukulainen, jonka olet tavannut tässä fyysisessä elämässäsi. Henkiopas on mukana elämässäsi jo ennen syntymääsi, ja hän on mahdollisesti toiminut henkioppaanasi useamman elämän ajan. Toki sukulaiset ja muut läheiset toimivat usein auttajina sieltä toiselta puolen. He ovat sielusi perhettä. Sinulla voi olla useampia henkisiä opettajia.

Tutustu omaan henkioppaaseen

Hiljenny ja meditoi, pyydä henkioppaasi paikalle. Tunne hänen läheisyytensä ympärilläsi. Tunne hänen energiansa. Pyydä häntä vieläkin lähemmäksi. Kysy, onko hän henkioppaasi. Jos ei tapahdu mitään, vastaus on ei. Voit pyytää henkiopastasi vahvistamaan energioitaan niin että tiedostat hänet. Se miten koet ja tunnet hänet, on tärkeämpää kuin hänen ulkomuotonsa. Hän voi näyttäytyä myös valona tai värinä tai kuvana. Voit ehkä tuntea oppaasi energiat kihelmöintinä kasvoissasi, vaikka et näkisikään häntä minään tiettynä hahmona. Gordonin mukaan ei tarvitse pyytää erikseen suojelua, koska sinä toimit jo korkeampien tasojen kanssa. Henkioppaasi on opettamassa sinua. Nämä opetukset ovat tärkeämpiä kuin henkioppaan ulkomuoto tai nimi.

Haluaisitko sinä tutustua omaan henkioppaaseesi? Meedio, henkiparantaja ja reinkarnaatioterapeutti Marjaana Kaakinen ohjaa live-meditaation ”Tutustu omaan henkioppaaseen”  Facebook sivullamme keskiviikkona 15.5. klo 20 – 20.30.

Tervetuloa mukaan!

Haluaisitko jutella artikkelin kirjoittajan kanssa? Katso milloin Marjaana Kaakinen on linjoilla ja soita (puhelu maksaa 2€/min + pvm).

Voit myös tilata Marjaanan kirjallisen tulkinnan tai kaukoenergiahoidon Kuudes Aisti Puoti -verkkokaupasta. Katso esimerkiksi Henkiparannus -energiahoito 30 min.

mm
Kirjoittajasta

Meedio, Reinkarnaatioterapeutti, Henkiparantaja
Lue lisää milloin Marjaana on paikalla: Marjaana Kaakinen
1 Vastaus
  1. Leena Urpi

    Hei Marjaana.. Toinen jalkani on täällä ja toinen henkimailmassa. Mutta en usko oppaisiin.. jos niin olisi , hm ehkäpä minunkin elämäni olisi ollut toisenlainen.

Vastaa