SOITA AUTTAJILLE 2,00€/min + pvm.

Sädekehä kadoksissa – jatkotarina osa 8

Tervetuloa mukaan tähän fiktiiviseen jatkotarinaan, joka kuitenkin kertoo sinusta ja minusta, meistä jokaisesta. Tule mukaan herättelemään muistoja menneestä ja löytämään tästä tarinasta keinoja avuksesi tähän päivään. Tarinan välissä on kommentteja ja kysymyksiä ja kuulen mielelläni sinun vastauksiasi niihin. Jätä siis kommenttisi alle, odotan innolla vastauksiasi.


Näin tarina jatkuu:

Luominen

Kuinka sinä luot? Valitsetko elämääsi asioita, tapahtumia ja ihmisiä. Pyydätkö kivaa työpaikkaa, rakastavaa kumppania, upeaa autoa tai unelmamatkaa?

Pyyntöihin vastataan, kyllä, mutta kuinka monesti olet joutunut huomaamaan, että se mitä pyysit ei lopulta kuitenkaan tyydyttänyt sinua. Lukaisehan Mistrielin tarinaa lisää ja katso mikä ainesosa luomiseen vielä tarvitaan.

Muistathan, viimeksi jätimme Mistrielin pohtimaan hänelle järjestettäviin juhliin osallistumista, mutta sitä ennen Mistrielillä olisi vielä puuhaa.

Häntä oli pyydetty luomaan itselleen asumus.

Enkelikoulussa Mistriel oli ollut hyvä luomisessa. Hänen oli valtavan helppo ikään kuin nähdä ennalta se mitä hän halusi luoda. Hänen oli valtavan helppoa ylläpitää mielikuvaa, vaikka kuinka pitkään. Hän uskalsi käyttää mielikuvitustaan ja luoda sellaista mitä kukaan muu ei ollut tullut ajatelleeksi. Hän oli taitava.

Mutta… niin, arvasit oikein, aina on olemassa joku mutta!

Hänellä oli aina ollut sädekehänsä apunaan ja nyt hän oli sen hukannut. Kuinka riippuvaiseksi hän olikaan mokomasta sädehtivästä kapistuksesta tullutkaan.

Mistrieliä pelotti kokeilla luomista ilman sädekehää. Mitä, jos hän epäonnistuisi? Mitä, jos kaikki nauraisivat hänelle? Ennen kaikkea, mitä, jos hän ei enää osaisikaan?

Mistriel päätti ensin hieman kävellä ympäriinsä tässä kauniissa lemurialaisessa Teloksen kaupungissa ja katsoa millaisia asumuksia muut olivat luoneet. Hän tunsi epävarmuutta jollaista ei ollut tuntenut koskaan ennen. Jos hän katsoisi muiden asumuksia riittävän tarkasti, niin varmasti hän voisi kopioida muiden luomukset helposti.

Mutta… siinä se mutta taas tuli.

Koko kaupungissa ei ollut yhtäkään keskenään samanlaista asumusta! Miten se oli mahdollista? Oli asumuksia, joihin näki sisään esteettä, oli asumuksia, joihin ei nähnyt sisään mistään. Oli puisia, kristallisia, maasta, vedestä ja tulesta tehtyjä asumuksia. Jotkin asumukset olivat täysin värittömiä, jotkut hillitysti yhdellä rauhoittavalla värillä tehtyjä. Sitten oli räikyvän kirkkaita monivärisiä asumuksia ja sitten niitä, jotka hehkuivat auringon lailla ja niitä, jotka loistivat kaikissa sateenkaaren väreissä yhtä aikaa.

Jos Mistriel kopioisi tuon kaiken, hänen asumuksestaan tulisi katastrofi. Sekasortoinen sillisalaatti. Koska asumus aina heijastaa asujaansa, niin mitä sellainen asumus hänestä kertoisikaan. Ensimmäistä kertaa koskaan Mistrielin mielen täytti ajatus siitä mitä muut sanoisivat?

Miten lemurialaiset olivat luoneet?

Mistriel ei ymmärtänyt kuinka jokainen oli pystynyt luomaan niin erilaisen asumuksen. Ja silti, kun maisemaa katsoi, niin kaikki näytti rauhoittavalta, seesteiseltä ja tarkoituksenmukaiselta. Jokainen asumus oli juuri sellainen kuin piti ja juuri siinä kohdassa, joka oli sille asumukselle parasta. Kohdassa jossa kukin asumus oli edukseen ja omalla olemisellaan sai myös viereiset asumukset näyttämään siltä, että myös ne olivat juuri oikealla paikalla.

Mikä oli tällaisen luomisen salaisuus?

Mistriel muisti hämärästi, että maapallon asioita käsitellyillä tunneilla oli puhuttu jostakin erikoisuudesta, joka maapallolla oli, mutta jota ei ollut missään muualla. Mutta mikä, se taianomainen erikoisuus oli?

Amado auttaa

Mistrielin ei auttanut muu kuin kutsua Amado paikalle, muutoin hän joutuisi naurunalaiseksi siitä, ettei kyennyt luomaan itselleen mitään asumusta. Lemurialaisilta hän ei kehdannut kysyä.

Amado katseli Mistrieliä hieman huolestuneena ja sanoi:” se on näköjään jo alkanut vaikuttaa sinuun.” Mikä niin, kysyi Mistriel hämmentyneenä.

Epävarmuus, arkuus, hämmennys… tunteet ylipäätään, vastasi Amado ja jatkoi, mutta toisaalta et tule selviämään tästä ilman niitä. Ilman sitä, että sallit niiden tulla näkyväksi, sallit niiden olla olemassa juuri sellaisina kuin ne ovat.

Siinä se oli, se salainen ainesosa tästä keitoksesta. TUNTEET!

Mistriel ei ollut koskaan osannut samaistua niihin, koska tunteita ei ollut niissä ulottuvuuksissa, galakseissa ja paikoissa, joissa Mistriel yleensä oleskeli.

Tunteet ja luominen

Mistriel pyysi Amadoa tulemaan mukaansa ja he siirtyivät kaukaiselle niitylle kokeilemaan luomista.

Amado varoitti Mistrieliä, että luominen tässä ulottuvuudessa on aivan erilaista kuin missään muualla, mutta pakkohan Mistrielin oli kokeilla.

Hän halusi ensin kokeilla juuri sillä tavalla, joka oli hänelle ominaisinta.

Hän siis keskittyi ajattelemaan millaisia asioita hän asumukseensa haluaisi. Tähdenlennon nopeudella hänen ajatuksensa kyhäsivät kokoon näkymän pienestä linnamaisesta rakennuksesta. Vaaleanpunaisesta ja valkokattoisesta. Köynnöksiä kiipeilemässä siellä täällä ja kirkkaanpunaisia ruusuja sinne tänne ripoteltuna.

Kesken mielikuvan kuului ääni – et voi olla tosissasi ja remakka nauru kiiri kaikkialla Mistrielin ympärillä.

Mikä nyt on vialla, kysyi Mistriel. No eihän tuo ole yhtään sinua, vastasi Amado. Yritä uudestaan.

Ja Mistriel yritti, kerta toisensa jälkeen.

Joidenkin kokeilujen kanssa hän pääsi niin pitkälle, että vietti hetkiä asumuksessa sisällä. Mutta aina jonkin ajan kuluttua Mistrielistä alkoi tuntua, että jokin oli pielessä. Se mitä hän oli luonut ei tyydyttänytkään häntä pidemmän päälle. Jotakin puuttui.

Amado huomautti, että Mistriel ei ollut liittänyt tunteitaan peliin. Hän oli luonut asioita vain ulkoisesta näkökulmasta. Hän oli toki laittanut mukaan asioita, joista piti ja jotka tuottivat hänelle iloa, mutta yhtä kaikki, ne olivat vain asioita.

Mistrielin teki mieli polkea jalkaa, eihän hän tiennyt tunteista mitään! Miten hän ikinä voisi luoda niiden avulla?

Kärsivällisesti Amado selitti, uudestaan ja uudestaan.

Mistriel pohti kuulemaansa. Hänen täytyi siis kyetä tuntemaan tuo asumus kuin osana itseään. Miltä hän siis halusi itsestään tuntuvan, kun hän katsoi asumustaan ulkopuolelta? Mitä hän halusi kokea, lähestyessään asumustaan.

Hän halusi kokea iloa ja ihmetystä lähestyessään sitä. Hän halusi hymyn syttyvän huulilleen sitä katsoessaan ja hän halusi sellaisen tunteen, että hän ikään kuin sulautuisi yhdeksi tuon asumuksen kanssa. Hän olisi niin suuren rakkauden vallassa, ettei hän tunnetasolla erottaisi toista toisesta.

Jatka, jatka vain, kannusti Amado.

Siihen heidän silmiensä eteen alkoi muodostua suloinen pieni asumus. Yhtäällä vanhaa, sammalten peittämää kiveä, toisaalla avoin kristalliseinä, jonka tarvittaessa sai myös kiinni. Kiviosan päälle kaartuva vanha tammi, jonka oksat tarjosivat viilennystä ja kristalliosan yllä myös kristallinen katto, josta hän voisi öisin katsoa ylös tähtitaivaalle ja kuvitella olevansa jälleen kotona.

Sisällä asumuksessaan Mistriel halusi tuntea olevansa turvassa ja rakastettu, niinpä vain rakkaudessa elävä saattoi astua ovesta sisään. Hän halusi tuntea olevansa hyväksytty juuri sellaisena kuin on ja siksi asumuksen lepotuolit ottivat istujan lempeään syleilyynsä, arvostelematta. Hän halusi tuntea yhteenkuuluvuutta toisten kanssa ja pihalle ilmestyi nuotiopaikka ja sen ympärille istuimia, jotka tarjosivat tilaa juttelulle ja laululle. Nyt Mistrielillä oli koti.

Kun seuraavan kerran luot tai unelmoit, niin liitä tunteet luomiseesi mukaan. Tulet huomaamaan, että toiveesi toteutuvat nopeammin ja niiden tulokset myös kestävät pidempään ja tuovat sinulle syvää tyydytystä ja iloa.

Kun kaipaat uutta työtä, pohdi millaisia tunteita haluat kokea työssäsi. Kun haluat jakaa elämäsi toisen kanssa, niin valitse ne tunteet, joiden haluat sävyttävän suhdettasi. Kun tarvitset uuden auton, mitkä ovat ne tunteet joihin auton täytyy pystyä vastaamaan?
Sinä valitset tunteet ja maailmankaikkeus hoitaa loput.

Yksinkertaista eikö totta?

Teksti: Sirpa Pihlajaniemi

mm
Kirjoittajasta

Intuitiivinen tulkitsija, Henkinen ohjaaja, Energiahoitaja
Lue lisää milloin Sirpa on paikalla: Sirpa Pihlajaniemi

Vastaa