SOITA AUTTAJILLE 2,00€/min + pvm.

Ennustaja havainnoi energiaasi, mutta sinä päätät oman kohtalosi!

”Ennustan tulevaa tarotkorteista. Hyvä, luotettava ennustaja, saanut syntymälahjaksi selvänäkijän kyvyt”, lukee kojun edesssä olevassa kyltissä. Vilkaisen varovasti sisään. Ketään ei näy missään. Markkinakojun verho lepattaa heikosti tuulessa ja sen eteen on kasattu pieni pöytä ja kaksi tuolia. Pöytää peittää violetti raskas kangas ja vanhat, viuhkan lailla levitetyt pelikortit, joiden taustasta on jo osin värit hävinneet. Kynttilä palaa. Pahvisessa kyltissä lukee vielä: ”Ennustan tulevaisuutesi”.

Hätkähdän ja nolostun. Vanha ennustajanainen istuu kojun syvennyksessä. En huomannut. Ennustajan läpitunkeva katse haastaa omani ja nolostuneena vedän tuolin alleni. En kehtaa kääntyä pois. Nainen kävelee yllättävän ketterästi pöydän toiselle puolelle ja vetää tuolin alleen.

Olen hieman huolissani, mitä ennustus maksaa, mutta en näe hintaa. Nainen tuijottaa edelleen tummilla silmillään läpitunkevasti ja oloni muuttuu hivenen ahdistuneeksi. Tuntuu, että ennustaja näkee sieluni. Koko tilanne on jotenkin unenomainen ja kliseinen – silmäni tähyilevät jopa mustaa kissaa – mutta sitä ei sentään näy.

Mitä ihmettä oikein ajattelin, miksi minä tänne tulin. En edes tiedä mitä tehdä, sillä nainen on aivan hiljaa. Paniikki meinaa iskeä.

– Olet menettänyt äskettäin äitisi, nainen sanoo tummalla, samettisella äänellä, epäröimättä, juuri kun olen aikeissa poistua paikalta. Mitä hel**ttiä, mistä se sen tietää, ajattelen. Nainen huomaa osuneensa oikeaan. Itse värähdän ja tunnen epäuskoa. Mietin, voiko menetys näkyä ulospäin? Onko suupielissäni vielä hautajaisissa syömääni voileipäkakkua vai haisenko kalmalle? Mutta mikään ulospäin näkyvä ei voi kavaltaa tilannettani.

– Niin, vastaan varovaisesti.

– Äitisi seisoo vieressäsi ja lähettää sinulle terveisiä. Kertoo, että hänellä on kaikki hyvin. Muistuttaa vielä, että kävisit katsomassa veljeäsi, ettei häneltä jää lääkkeet ottamatta.

Vilkaisen tahtomattani oikealla, ei ketään. Silmäni vilkuilevat vielä vasemmalle, ei ketään. No ei tietenkään ole. Äiti on kuollut. Tunnen kuinka ahdistus tukahduttaa rintani. Kyyneleet pyrkivät väen väkisin silmäkulmista ja yritän pyyhkiä ne huomaamatta pois. Tuo nainen ei voi mitenkään tietää, että Vertti unohtaa aina ottaa lääkkeensä masentuneena. Tai että äiti on kuollut.

Seuraa hiljaisuus.

– En halua puhua äidistäni.

Hiljaisuus. Miksi se ei puhu mitään, ihmettelen. En uskalla nostaa katsettani. Pelottaa ja kiehtoo yhtäaikaa. Kynttilän liekki väpättää, meinaa sammua, mutta nostaa taas päänsä ja palaa puhtaalla kirkkaalla liekillä.

– Mistä haluat tietää?

Hiljaisuus. Mistäkö haluan tietää. No kaikesta. Miksi elämä on tälläistä paskaa, miksi en pääse kunnon töihin ja pitäisikö minun muuttaa yhteen Aleksin kanssa. Miksi elämä on epäreilua ja miksi äiti kuoli, vaikka kaiken piti olla hyvin. Olen kuitenkin hiljaa. Sitten töksäytän, itsekin yllättyneenä että saan suuni auki:

– Mistä sä voit tietää nää asiat? Äidin kuoleman ja silleen. Miten se muka voi seistä mun vieressä, kun se on kerran kuollut? Ei kuolleet tule tähän maailmaan. Kuolleet laitetaan arkkuun, ja arkku heitetään syvään, pimeään kuoppaan, jonka päälle tulee metri multaa. Sinne se mädäntyy. Ja lakkaa olemasta. Sen jälkeen ei ole mitään. Kaikki häviää.

Kojun tunnelma on muuttunut, aivan kuin kaikki pidättelisivät hengitystään (ketkä kaikki, huomaan vielä miettiväni?). Kynttilän liekki palaa vahvasti ylöspäin. Markkinakojujen äänet ovat hiljentyneet ympäriltämme. Aika kuluu.

Vilkaisen varovasti vanhaa romaaninaista. Ääneti hän ojentaa ryppyisen ja suonikkaan kätensä minua kohden, odottaen että tartun siihen. Epäröiden ojennan käteni hänelle. Kädenpuristus on yllättävän vanha, mutta ei tunnu ikävältä, pikemminkin turvalliselta.

Tuijotan kynttilää, se tuntuu turvalliselta. Odotan. Sitten tunnen kuinka selkärankaani pitkin nousee jotakin vahvaa, en tiedä mitä. Koen välähdyksen päässäni. Toinen välähdys. Korvissani humisee ja silmissäni mustuu. ”Keskity, se menee ohi. Älä pidätä hengitystä. Hengitä lapsikulta”, nainen sanoo. Vedän syvään henkeä ja näkökenttäni kirkastuu. Katson jälleen kynttilää. Naisen ote tiukentuu ja liu’un uudestaan johonkin syvälle. En pelkää, sillä tunnen, että ympärilläni on jotakin hyvää, vaikkakin outoa. Jälleen välähdys.

Tarkennan katsettani. Kynttilän liekeissä näen itseni. Mutta en tässä ajassa enkä paikassa. Olen kivisessä tornissa, jonka ympärillä levittäytyy isot lehtipuut ja kiemurteleva joki. Ylläni oleva sininen leninki on kuin 1700-luvun pukudraamasta ja vyötärö kiristää. Tiellä – joka lähtee tornin alapuolelta, isojen massiivisten pariovien edestä – kantaa isohkoa seuruetta, jonka etunenässä kävelee mies päätään riiputtaen.

Hänen takanaan tulee hevoskärryt, joiden molemmin puolin kävelee miehiä. Sotilaita. Katseeni tarkentuu ensimmäiseen mieheen. Henkäisen syvään, tunnen hänet jostakin. En vain tiedä mistä. Kuin vaistoten tuijotukseni, mies nostaa katseensa ylös. Ja vaikka olen kaukana, tunnen hänen katseensa porautuvan sieluuni asti. Sävähdän. Ja herään.

****

Kautta aikain ihmiset ovat olleet uteliaita. He ovat halunneet tietää asioita rakkaudesta, elämästä, työstä, perheestä, tulevaisuudesta. Selvänäkijöiltä, ennustajilta, shamaaneilta ja näkijöiltä on kyselty niin isoja kuin pieniäkin asioita. Meedion puoleen on käännytty, kun on haluttu saada viesti kuolleelta läheiseltä.

Ihmisen toiveet, pelot ja tulevaisuudensuunnitelmat ovat energiaa, näkymätöntä potentiaalista olemista maailmankaikkeuden energiavirrassa. Selvänäkijällä on kyky ”napata” ihmisen energiakentästä tietoa, sekä menneestä että tulevasta. Hän näkee, kuulee, haistaa, tuntee kehossaan tai vain yksinkertaisesti tietää asioita.

Koska ihmisellä on vapaa tahto, näkijä ei aina näe sitä, mitä tulee tapahtumaan. Näkijä näkee sen hetkisen todennäköisen mahdollisuuden. Näkijä ei ”ennusta” tulevaa, hän havannoi. Näkijän ammattitaidosta, kokemuksesta ja selkeydestä johtuen viestiin saattaa joskus tarttua myös näkijän omaa energiaa ja pelkoja, jolloin viestistä ei tule ”puhdasta”.

Näkijän sanat eivät koskaan määritä tulevaisuutta. On aina sinusta kiinni, minkä valinnan tulet tekemään ja vain se valinta määrittää tulevaisuutesi.

Kuudes Aisti Auttajat – selvänäkijät, meediot, tarot-tulkitsijat, energiahoitajat ja intuitiiviset tulkitsijat

Teksti: Sari Autere

Vastaa