SOITA AUTTAJILLE 2,00€/min + pvm.

Näkijä-Taiteilijan siveltimestä: Hiljaisuudessa syntyy Uusi Maa

Usein tiedän maalatessani, milloin maalaus on valmis ja sen nimi nousee tietoisuuteeni prosessin aikana. Joskus tulee tarve antaa maalauksen levähtää hiukan, jonka jälkeen tunnen, mihin suuntaan maalausta on jatkettava.

Tammikuussa otan katseluun viime vuoden lopulla aloittamani maalauksen. Siinä hiljainen hahmo istuu, kuin ilmassa leijuen, katsoen omaa sisintään. Ympärillä olevat sävyt ovat rauhalliset, herkkää violettia ja sinisen sävyjä, hieman oranssia tuomassa lämpöä. Maalaus näyttää eheältä, tasapainoiselta, mutta tunnen, että se ei ole valmis, jotain puuttuu.

Lisään oranssia, tähän tarvitaan voimaa. Vielä uupuu jotain. Siveltimeni hakeutuu paletilla punaiseen väriin. Tekee muodon maalauksen alalaitaan. Lisää siihen hieman sinivihreää.

Muoto on jotenkin outo, hieman erillisen oloinen, mutta on tunne, että sen on siinä oltava. Kuin se antaisi jonkin potkun maalaukseen. Siirrän maalauksen odottamaan myöhempää tarkastelua, kun en oikein tiedä, mitä mieltä siitä olen.

Helmi-maaliskuussa internetissä alkaa näkyä yhä useammin kuvia viruksesta, joka maailmalla leviää. Hätkähdän, kun jossain vaiheessa tajuan, mitä tuo punaisen ja tumman turkoosin sävyinen muoto maalauksessa muistuttaa.

Maalausta on muutettava, transformoitava virus valoksi. Lisään rutkasti väriä maalaukseen. Vetelen yksinäisen ihmisen päälle valoa ja muutan surumielisyyden ilon värähtelyksi. Maalaus saa samana päivänä nimen Kukoistuksen aika. Kuin nopeutettuna tämä kollektiivinen matkamme, jonka nyt teemme.

Samassa muistan viime vuoden viimeisen maalauksen, jolle sain nimen Hengityksen lahja. Miten ajankohtaiselta se nyt tuntuukaan.

Näkijä Selvänäkijä Maria Kivistö
Kukoistuksen aika
Näkijä Selvänäkijä Maria Kivistö
Rakkaudella luominen
Näkijä Selvänäkijä Maria Kivistö
Valolla luominen

Hiljaisen kevään myötä syntyvät ryppäänä maalaukset, jotka ovat odottaneet omaa aikaansa tulla esiin. Nimet liittyvät usein luomiseen. Sitähän me teemme nyt. Luomme Uutta Maata.

Aallot tuntuvat laulavan toiveikkaasti. Maan syke on rauhoittunut.

Teksti ja maalaukset: Maria Kivistö

mm
Kirjoittajasta

Maria Kivistö on uuden ajan näkijä, joka on erikoistunut heräämisprosessin tukemiseen. Hän voi auttaa polulle, jossa vanha minä kuoriutuu pois ja uusi identiteetti alkaa kukoistaa. Maria voi myös katsoa vahvuuksiasi, joita olet oman sieluhistoriasi aikana kehittänyt. Maria Kivistö toimii auttajana ajanvarauksella.
Lue lisää milloin Maria on paikalla: Maria Kivistö

Vastaa